Liiketoimi reservaatissa alkoi pienellä bingolla vuonna 1983.
Kyynelten marssilta jotkut pakenivat takaisin kotiin Appalakeille, kun taas osa onnistui valkoisten sukulaistensa avulla ostamaan maansa takaisin ja sai jäädä aloilleen. Nykyään Pohjois-Karolinassa sijaitsee Itärannikon ainoa cherokeereservaatti, jossa asuu reilu kymmenentuhatta cherokeeta. He pitävät yllä perinteitään, pyörittävät kasinoita ja matkaoppaan mukaan välillä esiintyvät turisteille korvausta vastaan. Me emme ole siellä käyneet, ja Georgian puolella alkuperäisasukkaat elävät vain paikannimissä.
Omat B-luokan länkkäreihin perustuneet mielikuvani intiaanien pakkosiirroista olivat joskus taannoin luokkaa ”lannevaatteisiin sonnistautuneet villi-ihmiset raijaavat tiipiinsä länteen valkoisen miehen pyssyjen edessä”, ja vaikka sekin tuntui epäoikeudenmukaiselta ja raa’alta, totuus on suorastaan käsittämätön. Cherokeet eivät olleet sivistymätön metsästäjäheimo, johon valkoisten olisi ollut helppoa suhtautua alentuvasti, vaan kansa, joka asui kylissä ja kaupungeissa, viljeli maata, hoiti metsää ja patosi jokia. Cherokeet pukeutuivat 1800-luvun alkupuolella eurooppalaisesti, monet olivat kaksikielisiä puhuen sekä cherokeetä että englantia, monella oli eurooppalaisia juuria ja esimerkiksi cherokeepäällikkö Ross oli puoliksi skotti ja käynyt amerikkalaista upseerikoulua. Cherokeella oli (ja on yhä) tavuaakkosiin perustuva kirjoitettu kieli ja he julkaisivat kaksikielisesti sekä englanniksi että cherokeeksi sanomalehteä, jossa julkaistiin uutisten lisäksi uusimmat demokraattisesti valitun heimohallinnon säätämät lait.
Pohjois-Georgiassa eleli cherokee-intiaaneja järjestäytyneenä Cherokee Nationiksi 1800-luvun alkupuolille saakka, jolloin Georgian osavaltio diilasi liittovaltion hallinnon kanssa, että Georgia luovuttaa läntiset alueensa (nykyiset Alabama ja Mississippi) liittovaltiolle, josta vastineeksi liittovaltio hankkiutuu eroon Pohjois-Georgian intiaaneista ja luovuttaa alueet osavaltiolle uudisasutettavaksi. Liittovaltio tämän jälkeen perusti Arkansasiin intiaanireservaatin, jonne pieni osa cherokeesta vapaaehtoisesti muutti, mutta yllättäen kaikki eivät olleet innoissaan lähdössä länteen.
Pinta-alaltaan 10 suurinta reservaattia ovat:
Eurooppalaisilla kasinoilla on myös luotettavampi maine. Pelaaminen on turvallista ja ongelmatilanteissa apua on helpompi saada. Viime kädessä EU:n tuomi-istuimelta, jos kaikki on mennyt päin seiniä. Ja on eurooppalaisilla kasinoilla suomalaisille pelaajille parempi palvelu. Curacaon lisenssillä löytyy joitakin suomalaisia kasinoita, mutta kuin tästä mennään pidemmälle on valinnat enemmän tai vähemmän kyseenalaisia. Costa Rica ja intiaani reservaatit jne. Nämä kannattaa jättää omaan arvoonsa. Jopa suomalaiset kasinoperustajat ovat jättäneet nämä maat omaan arvoonsa. Ehkäpä syystä?
Pohjois-Karolinan cherokee-intiaanit ovat pyörittäneet kasinoa maillaan vuodesta 1997, eli kasino on suhteellisen uusi. Cherokeet ja osavaltio ovat tehneet sopimuksen, että kasinolla ei olisi pelkkään tuuriin perustuvia pelejä, joten kaikissa peliautomaateissakin on jokin jekku, jolla taidon avulla omia voittomahdollisuuksia voi kasvattaa. Peliautomaattialueet olivat täynnä porukkaa ja vaikuttivat todella suosituilta… hetken pohdinnan jälkeen luulimme keksineemme, miksi: täällä ei ole peliautomaatteja ruokakaupoissa ja huoltoasemilla, joten nekin ovat niin harvinaista herkkua, että niitä varten ihmiset haluavat erikseen kasinolle. Ajattelimme kokeilla automaatteja itsekin, mutta niitä pelatakseen olisi pitänyt rekisteröityä kasinon pistebonusjärjestelmään, mitä emme jaksaneet tehdä.
Pohjois-Karolinan cherokee-intiaanit ovat pyörittäneet kasinoa maillaan vuodesta 1997, eli kasino on suhteellisen uusi. Cherokeet ja osavaltio ovat tehneet sopimuksen, että kasinolla ei olisi pelkkään tuuriin perustuvia pelejä, joten kaikissa peliautomaateissakin on jokin jekku, jolla taidon avulla omia voittomahdollisuuksia voi kasvattaa. Peliautomaattialueet olivat täynnä porukkaa ja vaikuttivat todella suosituilta… hetken pohdinnan jälkeen luulimme keksineemme, miksi: täällä ei ole peliautomaatteja ruokakaupoissa ja huoltoasemilla, joten nekin ovat niin harvinaista herkkua, että niitä varten ihmiset haluavat erikseen kasinolle. Ajattelimme kokeilla automaatteja itsekin, mutta niitä pelatakseen olisi pitänyt rekisteröityä kasinon pistebonusjärjestelmään, mitä emme jaksaneet tehdä.
Koska intiaanireservaateilla täällä on rajoitettu itsehallinto, osavaltioilla ei ole mahdollisuutta rajoittaa uhkapelaamista reservaattien alueella. Tästä syystä moni intiaanireservaatti hankkii tulonsa pyörittämällä maillaan kasinoa tai neljää. Säännöt ovat osavaltiokohtaisia, ja esimerkiksi Nevadassa uhkapelaaminen on ollut laillista 1930-luvulta asti, jolloin Las Vegasia alettiin rakentamaan. Täällä päin uhkapelaaminen on sallittu Mississippissä – mutta vain merenrantakunnissa, ja vain, jos kunnan asukkaat niin päättävät. Georgiassa ja Pohjois-Karolinassa sen sijaan uhkapelaaminen on kokonaan kielletty osavaltion järjestämää lottoarvontaa lukuunottamatta.
Amerikassa kaikki on suurinta, niin on myösintiaanien kasinoissa.
Peach Springsin asukkaista suurin osa on hualapai-intiaaneja, ja kylä on heidän reservaattinsa pääkaupunki. Nykyään suurin tulonlähde intiaaneille on viereinen Grand Canyon, joka kulkee heidän reservaattinsa lävitse, ja Las Vegasista kätevin päivämatka Grand Canyoniin suuntautuukin Peach Springsiin. Viitisen vuotta sitten eräs sijoittaja päätti rakennuttaa alueelle Grand Canyon Skywalk -nimisen rakennelman, jota kautta pääsee katsomaan lasilattian läpi kohti kanjonin pohjaa, ja hualapait tarttuivatkin tarjoukseen sopien, että Skywalkin tuotot jaetaan puoliksi. Jo parin vuoden jälkeen sijoittaja ja intiaanit ajautuivat riitoihin, ja tällä hetkellä asiaa puidaan oikeudessa. Toivottavasti intiaanit näkevät rahojaan vielä joskus, sillä 40% hualapaista asuu köyhyysrajan alapuolella asuntovaunuissa ja hökkeleissä maalla, jossa ei näyttänyt mikään kasvavan.
Heistä heidän reservaatissaan asuu noin 500.
Kaikki ovat sijoitettu reservaatteihin. Osavaltioilla ei nimittäin ole mitään vaikutusvaltaa reservaateissa toimiviin kasinoihin. Näin intiaanit pystyvät pyörittämään useita satoja casino-luolia eri osavaltioissa. Useat valtiot ovat tietenkin tyytymättömiä tähän, sillä menetetyt verorahat pyörivät todella suurissa summissa.
Uhkapelaaminen Yhdysvaltojen intiaanireservaateilla
Olet varmasti joskus nähnyt elokuvia tai sarjoja, joissa intiaanihallitukset pyörittävät rahapelejä tarjoavia paikkoja. Pohjois-Amerikassa intiaanien casino-talot ovat hyvin yleisiä ja voitkin lomareissulla jenkeissä törmätä niihin. Intiaanien legendaarisia pelihalleja löytyy Yhdysvalloista useita satoja, joista ensimmäiset avasivat ovensa 70-luvun lopulla. Erilaiset pelikasinot ovat siis olleet jo useita kymmeniä vuosia intiaanien yksi tärkeimmistä tulonlähteistä.
Intiaanien pelikasinot ovat iso bisnes Yhdysvalloissa
Kävimme syömässä paikalliseen tyyliin pihviä – Iiro valtavan T-luupihvin, minä vähän maltillisemman strip sirloinin – mutta sitä ennen ehdimme juuri ja juuri shoppailemaan intiaanien pitämään korukauppaan. Me pitäydyimme kaupassa tuppisuina, mutta joku toinen asiakas hieroi kaupanpitäjän kanssa tuttavuutta – puheista päätellen kenties oli jo tutuntuttu – ja sivukorvalla kuunnellen kävi ilmi, että kauppias itse oli navajointiaani ja kotoisin New Mexicosta. Navajoja ei yleensä Oklahomassa näy, mutta osavaltiossa on oma reservaatti melkein neljälläkymmenellä eri heimolla, ja matkalla Cityyn näkyi jatkuvasti kylttejä – ”Now Exiting Muskogee Territory” – ”Now Entering Sac And Fox Territory”. Tien päällä näkyi myös rekisterikilpiä, jotka oli osavaltion sijaan rekistöity jossain tietyssä intiaaniheimossa.
Miksi Intiaanien Alue Pitää Sisällään Niin Paljon Kasinoita?
Kahwanaken peliviranomainen toimii samannimiseltä, Kanadassa sijaitsevalta Mohawk-intiaanien suojelualueelta käsin. Kahwanaken pelilisenssejä on myönnetty nettikasinoille alueella jo vuodesta 1999 alkaen.
Intiaanien kasinot ovat hyvin suosittuja USA:ssa
Kodit periytyvät perheeltä perheelle, ja monessa niistä on nykyään jonkinlaista käsityöläiskauppaa tai intiaanitacoja tarjoilevia kahviloita. Flowersin jätettyämme suuntasimme kiertelemään näitä ja osuimme kylän kauimmaisessa nurkassa sijaitsevaan kauppaan, jossa oli laaja valikoima savikippoja kohtuulliseen hintaan. Taos Pueblon perinteinen tyyli ei kuitenkaan hyvin rosoisena meitä oikein miellyttänyt, joten arvoimme pitkään navajoruukkujen välillä, kunnes päädyimme läheisen Jemez Pueblon tuotantoon.