2024 UMK vedonlyönti tuli mahdolliseksi vasta 19


Vertaillessasi muutamaa vedonlyöntisivustoa keskenään, kannattaa tarkistaa, löytyykö kohteista Euroviisujen kohteita. Tällä hetkellä on tarjolla UMK 2024 vedot osallistujakappaleista, mutta myöhemmin kohteisiin tullaan lisäämään itse Euroviisujen kohteet.


2015 Uuden musiikin kilpailun voitti punk-yhtye Pertti Kurikan Nimipäivät, minkä vedonlyöntisivustot ennustivat mallikkaasti, sillä finaalipäivänä kerroin oli vain 1,33. Seuraavana kertoimissa olleen Satin Circus -yhtyeen kerroin oli 3,10. Tämä oli varsin hyvin ennustettu ottaen huomioon, että PKN ei ole mitään Euroviisu-musiikkia, ja lopulta sijoittuikin semifinaalissa viimeiseksi eikä edennyt finaaliin. UMK:n taso ei tosin ollut vielä noina alkuvuosina samalla tasolla kuin nykyään, eikä mukana ollut vastaavaa määrää nimekkäitä eturivin artisteja.

Olemme koonneet alle hieman tietoja UMK-vedonlyönnin historiankirjoista, jotta voit saada lisätietoa siitä, miten UMK-vedonlyönti on aiemmin mennyt. Otathan kuitenkin huomioon sen, että nämä vanhat UMK-kertoimet on koostettu osin hajanaisista lähteistä ja saattavat siten olla epätarkkoja.

UMK-vedonlyönti & kertoimet 2025

Katso alta, mitkä UMK24-artistit ovat mukana, ja millä kappaleella he Uuden Musiikin Kilpailuun osallistuvat. Voit käyttää arvioitamme apuna vetokohteesi valinnassa. Esiintyjät on esitetty aakkosjärjestyksessä eikä lista vastaa esiintymisvuoroa.

Siinä missä pidämme pelifirmojen osumatarkkuutta Euroviisu-vedonlyönnin osalta varsin vaikuttavana kilpailun osallistujamäärään nähden, UMK:n kohdalla tilanne on kaksijakoinen. Kilpailun noin 10-vuotiseen historiaan mahtuu useita selkeitä huteja.

VL tarjoaa jälleen tänäkin vuonna myös vedonlyöntivihjeen tai useampia Euroviisuihin. Löydät vihjeet automaattisesti alta, kun sellaisia julkaistaan. Katso .

Uuden Musiikin Kilpailu 2024 on yksi vuoden odotetuimmista kilpailuista Euroviisujen ohella. Tästä syystä vedonlyöntisivustot ottavat mielellään sen osaksi valikoimaansa. Jos etsit UMK-kohteita, on hyvä huomioida, että sen kohteet saattavat sivustosta riippuen löytyä Eurovision-otsikon alta. Jos olet uusi asiakas muista käyttää tervetulobonuksia. Nappaa esim. ja aloittaa veikata bonuksella.


UMK vedonlyönti 2024 käynnistyy – Katso kilpailijat täältä

Vedonlyöntiyhtiöiden suosikki voittamaan Euroviisut oli pitkään viime vuoden tavoin Ukraina, ennen kuin joutui luovuttamaan suosikin viitan Ruotsille. 2022 Ukraina kuului jo ennen Venäjän käynnistämän hyökkäyssodan alkamista yhdeksi kisan suosikeista, mutta jouduttuaan sotaan maan voittajakerroin putosi 13:sta alle kolmeen, josta se ei enää noussut vaan putosi jatkuvasti kevään edetessä. Ukrainan suosikkiasema oli valettu sementtiin ja loppu on historiaa.

Euroviisut vedonlyönti 2024: Kertoimet, vihjeet & bonukset

Panoksen suuruus riippuu pelaajan budjetista ja vedonlyöntisivuston asettamista minimeistä ja maksimeista. Euroviisu vedonlyönti 2024 toimii ennakkoon tai livenä, mutta ota huomioon, että kertoimet muuttuvat jatkuvasti. Kohteet löytyvät Erikoiset – Viihde / Musiikki-kategoriasta.

UMK 2024 vedonlyönti | Uuden Musiikin Kilpailu kertoimet ja ennakot

Myös 2017 bookereilla oli erimielisyyksiä UMK-suosikin suhteen. Suurimmalle osalle firmoja suosikki oli Emman Circle of Lights, mutta voiton veikin Norma Johnin Blackbird, joka taas oli toisten yhtiöiden näkemyksen mukaan suosikki. Viimeksi mainittu lopulta voittikin, vaikka parhaimmillaan finaalipäivänä tälle sai vielä finaalipäivänä peräti 6,00 kerrointa.

Näin Suomen UMK-voittaja sijoittuu vedonlyöntitilastoissa

Euroviisu-kertoimet ovat pitäneet suosikkina tänä keväänä useita maita. Ensin suosikki oli Israel, tämän jälkeen helmikuussa Ukraina, maaliskuussa Kroatia ja sitten Sveitsi. Tällä hetkellä Kroatia on kuitenkin palannut suursuosikiksi. Kisa kertoimien kärkipäässä on varsin tiukkaa tänä vuonna, mikä tarjoaa huomattavasti kiinnostavia mahdollisuuksia Euroviisu-vedonlyöntiin. Kroatian edustaja-artisti on Baby Lasagna kappaleella Rim Tim Tagi Dim, jonka kerroin voittoon on enää alle 2, kun taas Sveitsille saa kertoimeksi yli 6. Sveitsiä edustaa Nemo kappaleella The Code.

UMK Vedonlyönti 2024: Vuoden Voittaja On Windows95man!

Euroviisut 2024 tuo mukanaan historiallisia muutoksia, joilla voi olla oma vaikutuksensa myös vedonlyöntimarkkinoihin. Suuret rahoittajamaat, eli niin sanottu Big 5, esiintyvät myös jo semifinaaleissa, vaikka nämä eivät toki voi tippua. Finaalissa taas äänestys alkaa jo heti ensimmäisen esityksen alettua, mikä voi antaa normaalia suuremman edun alkupään esiintymisvuoron saaneille.

UMK24-vedonlyönti, yksi artisti on selvä ennakkosuosikki

Vetokohde voi olla yksittäinen tai useamman kohteen salliva moniveto. Yhdistelmäveto toimii Euroviisu vedonlyönnissä harvemmin, sillä siinä kaikkien veikkausten on mentävä oikein lipukkeen lunastamiseksi. Eikä voittajia kruunata kuin yksi.

UMK24-vedonlyönti, yksi artisti on selvä ennakkosuosikki

Alta näet finaalipäivän UMK-kertoimet vuodelle 2024. Tapahtuman lähestyessä löydät taulukosta päivittyvät Uuden musiikin kilpailu -kertoimet 2025. Siirry veikkaamaan haluamaasi kappaletta klikkaamalla joko kerrointa tai vedonlyöntisivuston logoa.

Euroviisut vedonlyönti 2024 | Voittajan veikkaamista musiikissa

Euroviisut, kuten monet muutkin viihdekohteet, eroavat hieman normaalista urheiluvedonlyönnistä. Euroviisuissa menestys ratkaistaan äänestyksellä, ja tämä luo vedonlyöntiin omanlaisensa aspektin, kun suurin osa euroviisujen pelivaihdosta koostuu niin sanotuista fanivedoista.